Sairaankuljetuksessa sattunutta

Vanhoina hyvinä aikoina oli sairaankuljetuksessakin välillä meno rennompaa. Silloin ei ollut ihan yhtä paljon ajoja kuin nykyään, ja toisaalta silloinen työnantajani hoiti paljon pitkiä siirtojakin. Usein tuli ns. lomakyytejä lähiseudulle, ja joskus jopa liki tuhannen kilometrin ajoja.

Ollessani kesäjullena sakussa, eräs vakioasiakas kulki viikon parin välein kotilomilla vanhempiensa luona maaseudulla. Tämä oli nuori mies joka oli onnettomuuden seurauksena halvaantunut niin, että kädet toimivat vain osittain jalat eivät lainkaan. Vaikka keikka olikin toisessa päässä varsinaista raatamista koska jouduimme raahaamaan potilasta paareilla kerroksista, oli toisen pään odotettavissa oleva hyvä ruoka ja uimareissu odottamisen arvoista. Miehen äiti nimittäin joka kerta kokkasi kunnon sapuskat "kyytimiehille", ja takaisin päin ajellessa yleensä pistäydyttiin jädellä / kahvilla ja uimassa järven rannalla olevalla lepopaikalla.

Kerran saimme keikan liki 1000 km päähän, kyseessä oli sieltä psykiatrisesta hoidosta karannut mies joka piti palauttaa takaisin. Herra oli täysin harmiton, oli kuulemma tullut meille päin ostamaan kirjoja joita ei heiltä päin saanut. Ja ihan taksikyydillä oli ajellut nuo useammat sata kilometriä. Ei mikään tyhjätasku. No, mikäs, siinä istuskeltiin herran kanssa ja turisitin kaikesta poikkitieteellisestä joka meni täysin yli ymmärrykseni. Mutta ei sillä väliä, sillä mies oli tyytyväinen kun sai sivistää tyhmää sairaankuljettajaa. Kaffella ja syömässä poikettiin pariin otteeseen, olihan matkaa sentään noin 8 tuntia. Mahtoi siinä olla muilla huoltamon asiakkailla ihmettelemistä kun kieltämättä hieman erikoisen näköinen kaveri tulee kirjapino kainalossa, kahden valkotakkisen saattamana aterioimaan. Perille päästyämme kaveri kiitti hyvästä seurasta ja mukavasta matkasta, ja jäi tyytyväisenä hoitoon saatuaan rakkaat kirjansa.

Eräs pidempi keikka vei meidät jälleen maaseudulle, pienen pieneen kylään joiden teillä ei kaikilla ollut edes nimiä. Potilaana oli iäkäs vanha rouva joka oli ollut hoidossa jonkin laisen aivotapahtuman takia. Saimme hyvin ylimalkaisen osoitteen tyyliin Nuppukylä, kirkolta vasemmalle ja viljasiilolta oikealle ja sitten kärrytietä..... Rouvasta itsestään ei ollut neuvojaksi, sillä hän oli (suokaa anteeksi ilmaisu) sekaisin kuin seinäkello. Omaisiakaan ei ollut muita kuin yhtä vanha puoliso kotona, tällä ei puhelinta. No, me löysimme kyllä Nuppukylän, mutta siihen se matka sitten tyssäsi. Pyörimme kylällä kuin puolukat.... no, en sano missä. Lopulta kurvasimme paikallisen kaupan pihalle, ja minä sisältä kysymään että mahtaisikohan kauppias tuntea rouva tätä ja tätä? Kauppias tunsi, ja ystävällisesti sulki puotinsa, hyppäsi kyytiimme ja opasti perille. Loppu hyvin kaikki hyvin. Rouva pääsi kotiin ja oli ylen onnellinen nähdessään puolisonsa ja tutun kotitalon.