Tuosta edellisen postauksen mustasta jalkapöydästä tuli mieleen pari vuotta sitten sattunut oma mokani. Kuten jotkut teistä tietävätkin, päivystyspoliklinikoilla on kärryt jolla kuljetellaan EKG- eli sydänfilmikonetta tarvittaviin paikkoihin. Jos ette tiedä, niin ovat tällaiset:
Minulla oli ja on edelleen tapana liikkua paikasta toiseen hyvin vauhdikkaasti, siis jos olen tekemässä jotain. Olin menossa ottamaan vastaan rintakipupotilasta, ja kiskaisin vauhdilla EKG-kärryn mukaani nurkasta jossa ne olivat latautumassa. Kuului kauhea rämähdys ja sen jälkeen tukahdutettu suomenkielinen kirous. Koko poli - hoitajat ja tolkuissaan olevat potilaat- kääntyivät katsomaan mikä ihme se oli. Olin onnistunut ajamaan tuon suhteellisen painavan kärryn suoraan oikean jalkani pikkuvarpaan päälle. No, ei auttanut kun linkuttaa samaa vauhtia potilaan luokse ja hoitaa hommat loppuun melkoisesta kivusta huolimatta.
Kun olin saanut potilaan vastaanotettua ja lääkkeet aloitettua ynnä tilan stabiloitua, istahdin tyhjään sermiin katsomaan varvasrukkaani. Kynsi oli irti, varvas sinipunainen ja kooltaan kuin kirsikkatomaatti. Eräs lääkäreistä kurkisti ohi mennessään ja totesi että varvas on murtunut. Tämä varmistettiin vielä röntgenkuvalla, jota en itse olisi halunnut (oli aika itsesään selvää kun varvas rutisi liikutettaessa), mutta kollegat vaativat. Arvatkaa riittikö siitä riemua koko loppuyöksi työkavereille. Eivät voineet uskoa että moisella onnettomuudella saa varpaan murtumaan.
Varvas vaivasi reippaanlaisesti vuoden verran, ja edelleen se on huomattavasti paksumpi kuin toinen varvas, vaikka tapahtumasta on nyt noin 3 vuotta. Sain siis ainakin yhden pysyvän muiston vuosistani ulkomailla. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti