Nuorena tyttönä, ensimmäistä työharjoittelua tehdessäni vuodeosastolla hoidin venäläistä iäkkään puoleista merimiestä jonka kielitaito ei kaksinen ollut, siis englannin osalta. Ei tosin itsellänikään, silloin vielä. Kukaan osastolla ei puhunut venäjää, joten jokapäiväinen kanssakäyminen sujui muutamalla englannin sanalla, piirtämällä ja käsillä puhuen. Mies jaksoi olla sairaudestaan huolimatta hyvin positiivinen ja ystävällinen.
Oli miehen kotiinlähtöpäivä. Olin juoksuttamassa jotain paperia röntgeniin kun kuulin huudettavan "Miss, hei miss!!" En ensin tajunnut että minua tarkoitettiin, mutta katsoin kumminkin taakseni kun huutelu jatkui sitkeästi. Tämä merimieshän siellä, ruusu kädessä. Otti minua kädestä, katsoi kauniisti, ojensi ruusun, suuteli kädelle ja sanoi "thank you". Minä tietysti punastumaan ja sopertelemaan jotain hyvistä jatkoista. Tämä kultainen mies oli ostanut jokaiselle häntä hoitaneelle hoitajalle ja opiskelijalle ruusut kiitokseksi hyväksi kokemastaan hoidosta.
Tuon jälkeen on aina silloin tällöin tullut kiitosta, joskus jopa kukkia ja kakkua, mutta tuo kerta jäi erityisesti mieleen, kai siksi että se oli ensimmäinen kiitos alkavalla hoitajan urallani. Kiitoksia tulee muutenkin kovin harvoin, joten ne harvat ovat kullan arvoisia ja tuottavat hyvää mieltä pitkäksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti