Edelleen sairaankuljettajalle sattunutta. Kunnassa, jossa työskentelin, oli sekä yksityinen että pelastuslaitoksen (silloin vielä palolaitos) sairaankuljetus. Työskentelin yksityisellä.
Ollessani tuore sairaankuljettaja ja vielä sekä nuori että nätti, sattui usein niin että sairaalan pihalla potilasta autosta ulos ottaessamme tuli joku palomies-sakuista kysymään, tarvitsenko apua. Hän voi kyllä kantaa paarit sisälle puolestani (joo, silloin oli vielä kannettavat paarit joka autossa). Vain kerran avun kelpuutin, sillon potilas painoi noin 150 kg ja nostajia tarvittiin useampi kuin 2. Yleensä hymyilin kauniisti, sanoin kiitos ei ja ronttasin paarit sisään jos ei muuten niin pahalla sisulla kädet paarin aisojen ympärille krampaten.
Kun olin tehnyt sairaankuljetustyötä lähemmäs kymmenen vuotta, en enää ollut niin nuori enkä ihan yhtä nätti ja hoikka (raskas lihaksia kasvattava duuni ja avioliitto ;)). Silloin ei apua enää tarjottukaan. Eräällä elvytyskeikalla olimme paikalla sekä me, lääkäriyksikkö että palolaitoksen yksikkö. Potilas (iso mies) saatiin elvytettyä, nostettiin paareille, siihen kyytiin deffat, hapet sun muut härpäkkeet, ja eikun kantamaan alas. No, minä ja parini tietysti jouduimme tekemään raskaan työn, olimmehan vain yksityisen sakun perusyksikkö. Siinä sitten kädet krampaten kannoin viidennestä kerroksesta alas tätä painavaa lastia, vielä jalkopäästä eli sain ison osan painoa itselleni. Ja mitä tekivät nämä aiemmin ah niin avuliaat palopojat. Kysyivät edellä kulkiessaan pirullisesti virnistellen: "painaako?". No ei, ihan muuten vaan naama punaisena, kädet tulessa ja hiki valuen tässä puhisen rappuja alas!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti