Paljon päivystysalueella sekä ulkomailla että kotimaassa työskennelleenä en voi kuin ihmetellä ihmisiä jotka lähes ensi töikseen päivystyspoliklinikalle saavuttuaan ilmoittavat että eivät ole syöneet koko päivänä, ja pyytävät ruokaa. Ja tämä ilmiö on globaali. Kun ystävllisesti ilmoitamme että a) sairaalan käytöntönä on antaa ruokaa vasta kun potilas on ollut polilla x tuntia ja b) potilaan vaivat vaativat olemaan ravinnotta kunnes diagnoosi selviää, purkautuu ilmoille suunnaton närkästys ja valitus siitä että tapetaan nälkään. Mikäli potilaana on iäkkäämpi ihminen, tytär tai poika ryntää oitis tekemään mokomasta kaltoinkohtelusta ilmoitusta ylilääkärille ja pirauttavat vielä iltapäivälehteenkin, joka tietysi repii asiasta kissan kokoiset otsikot.
Ihminen ei kuole nälkään vaikka joutuukin olemaan ruuatta muutaman tunnin, ei janoonkaan. Ikävähän se tunne toki on kun maha murisee ja napa painaa selkärankaa. Mutta jos kovasti sairas on, ei kyllä ole edes ruoka ensimmäisenä mielessä. Sairaaloita tunnutaan nykyään pitävän jonkinlaisena täyden palvelun hotelleina, ja hoitajat ovat asiakspalvelijoita / tarjoilijoita jotka hyppäävät kun potilas viheltää. Ja auta varjele jos palvelu ei pelaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti