Olin työharjoittelussa kroonikko-osastolla, jossa oli potilaana iäkäs rouva. Tämä oli lähes täysin petipotilas, kaikki omatoimisuus mennyt. Kommunikointikaan ei enää onnistunut, rouva lähinnä tuijotti yhteen pisteeseen naama peruslukemilla. Jostain syystä sain usein tehtäväkseni syöttää hänet.
Sinä päivänä ruokana oli muussia ja jauhelihakastiketta, lisänä jotain vihreää josta ei osannut sanoa mitä se oli, sillä rouvan ruoka tuli soseutettuna. Muussi ja soossi olivat rouvalle herkkua, niin hyvin hän söi. Mutta annas kun laitoin ensimmäisen lusikallisen tuota vihreää lisuketta suuhun. Naama meni sen seitsemälle laskokselle ja rouva alkoi kielellä työntää massaa ulos suustaan leualle. Tästä muodostui hänelle komea vihreä parta. Jostain syystä näky oli varsin hauska, ja tahattomasti naurahdin kysyessäni oliko tämä kyseinen ruoka noin pahaa. Hämmästykseni oli suuri, kun rouva sanoi "pahaa" ja alkoi sitten iloisesti nauraa kanssani, iloisen ilmeen yltäessä silmiin asti. Siinä sitten naureskelimme yhdessä samalla kun puhdistin rouvan kasvot ja syötin hänelle loput ruuat (ilman sitä vihrää ällötystä).
Mitätön tapahtuma, sanot. Olihan se varmaan, mutta jotenkin siitä yhdessä nauramisesta ja rouvan iloisista silmistä tuli hyvä olo loppupäiväksi. Rouvakin oli jotenkin pirteämpi koko sen illan. Seuraavana päivänä hän taas olikin sitten täysin omaan itseensä sulkeutunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti